Laurentius-kuoron syyskonsertti 10.10. ja 11.10.

Elfrida Andrée: Snöfrid

Konsertin pääteos, ruotsalaisen Elfrida Andréen viisiosainen Snöfrid, on alun perin sävelletty kuorolle ja orkesterille, mutta kuullaan nyt urkusäestyksellisenä versiona. Teoksessa Gunnar tapaa myyttisen Snöfridin, jonka opastuksella Gunnar oppii, mikä elämässä on tärkeää: taistelu hyvän puolesta. Snöfrid oli Elfrida Andréen läpimurtoteos vuonna 1879.

Yhdysvaltalaisen Amy Beachin sarja Three Choral Responses yhdistää toisiinsa kolme lyhyttä Raamatun tekstiä, joiden kantavana teemana on rauha. Teos on dramaattisen Snöfridin täydellinen vastakohta ja kääntää katseen sisäänpäin hiljaiseen pohdiskeluun. Teos on julkaistu säveltäjän läpimurron kynnyksellä vuonna 1891: kahden seuraavan vuoden aikana hän kirjoitti suurteoksensa eli Sinfonian (e-molli) ja Messun.

Konsertin avausnumerona kuullaan aikansa yhden tunnetuimman miessäveltäjän, säveltäjä Fanny Mendelssohnin Felix-veljen iki-ihana Hör mein Bitten, jonka teksti perustuu psalmiin 55. Teos on sävelletty vuonna 1844 eli vain kolme vuotta ennen hänen liian aikaista kuolemaansa 38 vuoden iässä.

Laurentius-kuoro

johtaa Sakari Ylivuori

Pirjo Honkanen, sopraano

Kaisa-Leena Hannikainen, urut

 

maanantaina 10.10. klo 19 Lohjan kirkko

tiistaina 11.10. klo 19 Vihdin kirkko

 

Käsiohjelma 15 €

 

Laurentius-kuoro esittää lokakuussa Lohjalla ja Vihdissä upean kuoroteoksen, joka on edellisen kerran kuultu Suomessa lähes 130 vuotta sitten. Teos on ruotsalaisen Elfrida Andréen säveltämä balladi Snöfrid.

–Teos esitettiin 17.4.1894 Turussa, eikä tiedossani ole, että teosta olisi tämän jälkeen Suomessa esitetty
– Ruotsissa kylläkin, toteaa konsertin johtaja Sakari Ylivuori ja jatkaa: Teokselle kävi suomalaisittain siinä mielessä huono tuuri, että Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius sävelsi saman runon vuonna 1900, minkä jälkeen suomalaiskuorot ovat sittemmin esittäneet Snöfridiä Sibeliuksen sävelittämänä. Andréen hieno sävellys ansaitsee myös paikkansa kuorojen ohjelmistossa.

Säveltäjä ja urkuri Elfrida Andrée on yksi tasa-arvon tärkeistä esitaistelijoista. Hänen nuoruusvuosinaan ei musiikkiakatemiaan otettu naisopiskelijoita. Andrée ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään, vaan hän opiskeli sävellystä ja urkujen soittoa yksityisesti valmistuen vuonna 1857. Ura oli kuitenkin tyssätä heti alkuunsa, sillä myös urkurinvirat oli rajattu miehille. Kun Andréelta evättiin jopa sijaisurkurin tehtävä papiston voimakkaan vastustuksen takia, hän aloitti rohkean kampanjan epäkohdan korjaamiseksi. Andréen taistelu huipentui 1861, kun Ruotsin eduskunta hyväksyi Andréen kampanjan kirvoittaman aloitteen, joka salli naisten toimia seurakunnissa urkurina. Vielä samana vuonna Andrée aloitti Tukholman suomalaisen seurakunnan urkurina.

Myös Snöfrid-balladin keskiössä on taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta. Andrée sävelsi sen vuonna 1879 ja sitä voidaan pitää hänen läpimurtoteoksenaan. Teoksessa on mittava sopraanosoolo, jonka konsertissa laulaa lohjalainen sopraano Pirjo Honkanen. Teos on alun perin sävelletty kuorolle ja orkesterille, mutta se kuullaan nyt urkujen säestyksellä. Urkuja konsertissa soittaa vihtiläinen Kaisa- Leena Hannikainen. Konsertissa kuullaan myös Amy Beachin ja Felix Mendelssohnin musiikkia.