Sibelius Lohjalla

 

Laurentius-kuoro juhlistaa 700-vuotiasta Lohjaa Jean Sibeliuksen (1865-1957) kuoroteoksilla.

Konsertti pidetään Lohjan Pyhän Laurin kirkossa perjantaina 27.10. klo 19 alkaen.

Lohjan Virkkala oli Sibeliukselle monella tavalla merkittävä paikka ainakin 1890-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosiin asti. Siellä hän oppi tuntemaan tulevan puolisonsa Aino Järnefeltin, se oli maaseudun rauhan tyyssija, jossa vietettiin kesiä ja sinne saattoi paeta Helsingistä, kun piti saada jotakin aikaiseksi.

Myös konserttiin valitsemamme teokset valmistuivat noihin aikoihin, ja kukaties niitäkin työstettiin Lohjalla. Ohjelmassa on sekä a cappellana että jousikvintetin säestyksellä laulettavia teoksia, joissa muun muassa kansanrunous ja suomalaisuusaate ovat saaneet musiikillisen muodon. 

Konserttijulisteemme nuori, viulua soittava Sibelius on lainattu Ainon veljen, Eero Järnefeltin vuonna 1890 maalaamasta akvarellista. Akvarelli kuuluu nykyisin Järvenpään taidemuseon kokoelmiin.